perjantai 24. toukokuuta 2013

Aotearoa


Tiesitkö, että Uudessa-Seelanissa on n. 4 miljoonaa ihmistä, mutta 40 miljoonaa lammasta.
Tiesitkö, että valtaosa kiivihedelmistä on täältä.
Kiivihedelmä ei oikeasti ole täältä, vaan joku toi sen saarelle ja totesi sen menestyvän hyvin. 
Kiivit (Kiwi) tosin ovat täältä, tai ainakin siksi he itseään kutsuvat.
Ja myös kiivilintu on täältä. Se kuuluu strutsilintujen sukuun, kuten moat. 
Suurimmat moat saattoivat olla jopa kaksi metrisiä. Tosin moat kuolivat sukupuuttoon kun Maorit saapuivat saarelle ja tuhosivat lajin metsästämällä.
Maorien tuhoksi meinasi aikanaan koitua perinteinen länsimainen valkonaama,
kuten monen muunkin alkuperäiskansan. 
Maorit ovat Uuden-Seelannin alkuperäiskansaa.
Heitä, jotka periytyvät eurooppalaisista, kutsutaan termillä pakeha.
Jos tiesit kaiken tämän, tiesit enemmän kuin minä.

Minä tiesin vain, että Uusi-Seelantai on kaukana, niin kaukana että en sinne varmaan koskaan mene. Tiesin, että Frodo kiipesi vuorelle täällä ja joku kaupunki kärsi pahoin vuonna 2011 maanjäristyksessä. Siinäpä se

Nyt tiedän, että tuo kaupunki on Christchurch, josta matkamme alkoi ja johon tänään päätämme kahden viikon Eteläisen Saaren kiertämisen. Tiedän myös, että Christchurchissa pelätään mahdollisesta tsunamia, koka vuoden 2010 ensimmäisen ison järistyksen jälkeen on ollut kaksi muutakin yhtä isoa järistystä ja niiden keskus on siirtynyt koko ajan merelle päin. Täällä on tuskin ehditty vielä korjata ja purkaa kaikkia taloja jotka tuhoutuivat vuoden 2011 isossa järistyksessa.

Nyt tiedän myös, että Uusi-Seelanti on vulkaanisesti aktiivista aluetta, varsinkin Pohjois-Saari. Etelä-Saarelta ei enää löydy aktiivisia tulivuori, mutta sieltä löytyy kuumia luonnonlähteitä, joissa kävimme uimassa, rikin katkussa.

Etelä-Saarelta ei ehkä löydy tulivuoria, mutta sieltä löytyvät Etelä-Alpeiksi kutsuttu vuorijono, jonka ansiosta myös Uuden-Seelannin lapset laskevat mäkeä, luistelevat ja hiihtävät. Niiden ansiosta myös Etelä-Saarelta löytyy jäätiköitä. Me pääsimme käymään Frans Joseph Glacierilla, maailman huipulla. Varsinaiselle jäätikölle emme päässeet, mutta lähelle kylläkin. En ole koskaan eläissäni kävellyt sademetsän läpi ihastelemaan jäätä ja lunta. Nyt sekin on koettu.

Koska kyse on saaresta, on selvää että merta riittää, joka ilmansuunnassa. Meidän ilmansuunnat olivat lähinnä länsirannikko ja itärannikko. Länsirannikolle suuntasimme ensimmäisenä, heti vuoriston jälkeen. Oikeastaan meri aukeaa heti vuorten jälkeen, jonka takia maisemat ovat mielettömät, katsoit mihin tahansa. Itärannikolla tukipisteemme oli Kaikoura, entisenä valaanpyyntiasemana tunnettu rannikon pikkukaupunki. Kaikourasta ovat valaan- ja hylkeenpyytäjät kadonneet jo kauan sitten, mutta valaita ja hylkeitä voi edelleen tavata Kaikouran läheisyydessä. Käytännössä valaitten ja delfiinien tapaaminen vaatisi rahaa enemmän, mitä meillä oli tarjolla. Hylkeitä pääsi kuitenkin ihastelemaan lähietäsyydeltä. Uuden-Seelannin hylkeet ovat vallaanneet Kaikourassa parkkipaikan, jossa nykyään aikaa viettää n. 300 päinen hyljeyhteisö. Hylkeitä pääsee ihastelemaan lähietäisyydeltä, kunhan ei mene liian lähelle. Ne liikkuvat erittäin ketterästi ja ovat erittäin kiukkuisia jo niiden rauhaa häiritään. Niin leppoisasti ottavat kuitenkin, että sopivan matkan päästä hylkeiden lekottelua voi seurata mainiosti, ainakaan nämä yksilöt eivät olleet moksiskaan typerien turistien ihastelusta.

Samaisella itärannikolla olen myös törmännyt Australian "Koalavaara" kyltin jälkeen kummallisimpaan varoityskyltiin; "Pingiivejä tiellä, seuraavat 5km". Tämän kyltin jälkeen tuijotimme silmä kovana tien reunoja. Ei olisi kiva selvittää vuokrafirmalle, miksi autoon tuli lommo; törmäsin pingviiniin. Sinänsä nurinkurista, että Suomessa vastauksesta joutuisi vähintäänkin puhaltamaan ja verikokeisiin, täällä asia on päivänselvä.

Keijo itseasiassa joutui puhaltamaan, valitettavasti hän jäi kiinni ylinopeudesta. Sakot tulivat jo toisena päivänä. Uuden-Seelannin poliisi saa meiltä pelkkää kiitosta; ystävällinen komisario pysäytti meidät ja kysyi syytä, sitten puhallus ja sakko käteen. Halvalla päästiin, 52 euroa. Ilmeisesti käytössä on jonkinlainen standardimaksu, joka ei ole tuloista riippuvainen.

Myös Vilja on joutunut käyttämään yhteiskunnan palveluita, pikkuneidille iski kova nuhakuume. Ensimmäisenä yönä kuume nousi korkealle ja jo seuraavana päivänä oli syytä tarkastaa korvat, joista löytyi tulehdus. Pääsimme nopeasti lääkäriin ja myös tällä kertaa palvelu oli ensiluokkaista. Lääkärillä oli aikaa odottaa, että venkuroivalle ja vastaanpanevalle tytölle selitettiin mistä oli kyse. Pääsimme tilanteesta ilman itkuja ja käynnistä jäi hyvä mieli kaikille. Miksi Suomessa myös yksityisillä lääkäreillä tuntuu olevan kova kiire?? Suomessa ei ole kertaakaan kukaan antanut odotuttaa itseään sen vertaa että lapsi ehtii tutustumaan laitteisiin ja edessä olevaan toimenpiteeseen, nyt siihen meni ehkä 10min.

Tämä kaksi viikkoa on ollut kokonaisuudessaan yksi upeimmista kokemuksista elämässäni, olemme kuitenkin kaikki tyytyväisiä että huomenna lennämme takaisin Australiaan ja Gold Coastille. Siellä meitä odottaa 60 km meren rantaa!! Siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti