Olemme nyt kotiutuneet Gold Coastille ja Mermaid Beachille. Ensimmäinen viikko meni oikeastaan levätessä partsin riippukeinussa viiniä juoden. Olimme kaikki aivan poikki yli kuukauden kestäneestä reissaamisesta. Viljan saama korvatulehdus Uudessa-Seelannissa vei viimeiset mehut ja Gold Coastilla odottava paratiisi oli kaikkien mielessä. Ennen totaalista rentoutumista piti tosin minun, Viljan ja Iitan käydä vielä lääkärillä. Pikkulapsiperheelle tämä sijainti on paras mahdollinen; lääkärikeskus 100m päässä. Vilja kävi tarkistuttamassa korvansa, Iita kätensä ja minä lonkkani.
Aamulenkin yhteydessä minun ja Iitan piti vain käydä varaamassa aika ja hoitamassa Medicare-muodollisuudet, mutta päädyimmekin molemmat käymään saman tien lääkärillä. Minä sain vielä passituksen röntgeniin ja kutsun tulla hakemaan kortisonipiikki iltapäivällä. Viljakin olisi hoidettu samalla kertaa, mutta päätin olla kerrankin suunnitelmallinen ja varata tytölle ajan seuraavalle päivälle. Eli taas nopeaa, edullista ja hyvää palvelua. Meille on osoittautunut helpommaksi hakea korvaus matkavakuutuksen kautta, mutta Iitalle jäi Medicaren suorakorvauksen jälkeen maksettavaa 32 Dollaria, mikän on euroissa ihan naurettavan halpaa. Medicare toimii, ottaisitte nyt kerrankin oppia tästä, Suomen päättäjät...
Goulburnissa koin hassuimman lääkärikäyntini; kun kuulin oman nimeni, eräs toinenkin nainen marssi vastaanotolle samaan aikaan. No, kyseessä oli väärinkäsitys (mitä en pysty ymmärtämään..), mutta tilanne oli melko hupaisa. Minä olin tietenkin se aito Virve;) Nimen suhteen on taas kokenut uusia versioita; täällä kahviloissa on tapana ottaa nimi ylös ja sitten huudella asiakasta kun tilaus on valmis. Yllättävän monta kertaa on nimi lausuttu selkeästi, ja vielä komeasti ärrää sorauttaen. Kerran tosin olin Diandra. Pidin nimestä niin, että olen ottanut sen käyttööni aina kahvia tilatessani.
Toinen viikko on käynnistynyt jokapäiväisellä auringon palvonnalla rannalla. Heti aamupalan jälkeen olemme suunnanneet rannalle, syöneet siellä brunssin ja päiväunien jälkeen viettäneet iltapäivää vielä leikkipuistossa. Illaksi sitten tulemme kotiin syömään ja katselemaan lastenohjelmia. Melko tuttua, siis. Löysin googlaamalla erityisen lapsille suunnatun infosivuston, jossa listataan Gold Coastin parhaat leikkipaikat, rannat ja tapahtuma. Toistaiseksi olemme testanneet vasta yhden rannan. Autottomuus hieman haittaa paikkoihin tutustumista, koska julkinen liikenne on kallista. Olemme kuitenkin tutustuneet jo melko kattavasti omaan naapurustoomme.
Gold Coast ei ole varsinainen kaupunki, vaan isomman alueen nimi, joka muodostuu pienemmistä "kylistä" kuten Mermaid Beach, Surfers Paradise, Burghleigh Heights...yhteensä alueella on n. 500 000 asukasta. Australialaiset tuntevat tämän paikan teemapuistoista ja rannasta. 60km hiekkarantaa ja lukuisia erilaisia huvipuistoja, vesipuistoja, eläintarhoja...Puhumattakaan ravintoloista, ostoskeskuksista, elokuvateattereista, yökerhoista...Jos rahaa olisi, huvituksista ei olisi puute. Sen verran huvituksia on pitänyt käydä tarkastelemassa, että olen eksynyt kaksi kertaa baariin viikon sisällä (!). Ensin menimme Keijon kanssa lähipubiin, koska se nyt vaan on lähellä ja siitä oli lyhyt matka nukkumaan. Toisen kerran joimme Iitan kanssa pikahumalat (luit oikein, Iitan kanssa) ja pyörähdimme rantabulevardilla viiniä juomassa. Tälläkin kertaa olimme kotona jo kahdeltatoista. Aamuseitsemältä heräämiset pistävät miettimään oikein ajoitettua nukkuma-aikaa.
Itsestä tuntuu taas, että ei ehdi näkemään ja kokemaan kaikkea mitä haluaisi. O len joutunut luopumaan unelmasta vaellella luonnonpuistoissa mahdollisimman paljon. Etäisyydet ovat yksinkertaisesti niin valtavia ja pienen lapsen äitinä pitää tehdä kompromisseja. Olenkin siis yrittänyt hyödyntää merenrantaa mahdollisimman paljon. Melko hyvin on päätös pitänyt ja Iitan kanssa olemme käyneet melkeinpä joka päivä lenkillä merta ihailemassa. Kaikesta merta kohtaan tuntemasta rakkaudesta huolimatta olen päätynyt vain ihailemaan sitä ja muutaman kerran kastamaan varpaani. Gold Coastilla rantoja valvotaan todella hyvin ja valvontakoppeja on säännöllisin väliajoin. Aina aamuisin rantaan pystytetään liput, jotka kertovat turvallisen ja valvotun uintialueen. Uiminen lippujen välissä on erittäin suositeltavaa. Virtaukset ovat voimakkaita ja aallokko petollinen. Paikalliset ovat kertoneet että joka vuosi turisteja hukkuu, koska he yliarvioivat taitonsa ja aliarvioivat meren. Tyydyn siis nautiskelemaan maisemista ja auringosta.
Säätiedotusten mukaan aurinkoa onkin piisannut enemmän Suomessa kuin täällä, mikä sinänsä on kummallista, koska aurinkoa me ehdottomasti täällä odotimme saavamme yllinkyllin. Täytyy myöntää, että pieni koti-ikävä on iskenyt kun seuraa fb-päivityksiä alkukesästä, se on niin kaunista!! Täällä puhutaan vain talvesta, kylmistä talvi-illoista, talven grilliresepteistä (!) jne. Tuntuu, että jää paitsi siitä kesän hulluudesta, joka Suomen valtaa aina toukokuussa. Huomioitavaa tosin on, että täällä puhutaan (ja valitetaan) paljon vähemmän säästä, mikä sinällään on positiivista. Toinen huomioitava seikka on kellojen puute. Yleisissä tiloissa, odotushuoneissa ja kauppakeskuksissa ei ole kelloja. Positiivista sekin, oletan.
Mekin olemme löytäneet uuden kodin Suomesta, joten periaatteessa nyt ei tarvitse kuin möllötellä ja nautiskella elosta. Koska viimeksi elämä on ollut näin helppoa?? Johtuuko se siitä että lakkasin joskus vuoden 2010 tienoilla suunnittelemasta ja kontrolloimasta yhtään mitään? No, downshiftaaminen siis jatkukoon ainakin heinäkuun loppuun, sitten on aika aloittaa ihan uudet kuviot, eiköhän se elämä taas jotain eteen heitä :)
Hyvää alkanutta kesää/talvea
P.S. Uusia hienoja kuvia olisi vaikka kuinka, mutta eräs unohti kameran kaapelin Uuteen-Seelantiin ja sitten postitti sen Australiaan väärän osoitteeseen. Jollain on nyt sitten kameran kaapeli ja hienot Melbournesta ostetut korvikset.
tiistai 4. kesäkuuta 2013
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Gold Coast and Mermaid Beach
We finally arrived to the beautiful Gold Coast and Mermaid Beach. I realized that we´ve been practically travelling since the end of March. About time to settle down for a while! Great experiences and lot of great memories, but felt SO GOOD to finally just throw the back bag to the floor and sleep on your own (rented) bed.
We´ve rented a flat from Mermaid Beach, which belongs to the Gold Coast region, abt 10km from the legendary Surfers Paradise. The flat itself is situated next to a Highway, though very peaceful still. You can easily spend a day on the balcony and not be disturbed about the traffic. We have only 700m to tbe beach, which we´ve taken advantage already. I decided that every time the weather allows I´m there, on the beach!!
I know some people love the mountains, but I love the Ocean. Pure and simple. I can never get enough of it. Just sitting and watching, walking, staring, admiring...and here you can feel the power, it is right there. We´ve been building sandcastles with Vilja, collecting seashells, playing and enjoying. I understand clearly that this time is so priceless. She gives me big smile in the morning and says; Mommy, love you. Thousand´s of kisses and hugs, and a new best thing is group hug. A big group hug with all her soft toys and mum.
Sometimes you are so tired, just from traveling and life. But I try and just smile, I have time to grown at home.
We visited the legendary Surfers Paradise yesterday. It has a bit of a negative ring to it today. It use to be a paradise to surfers, but apparently the surfers have fled and money and tourists taken over. Beach there is amazing, but the rest is basically just shops, entertainment, night clubs and big money. Nice to spend a rainy day but I like our Mermaid Beach more, imagine, I have my own local beach. This is huge for the girl from a little village with 2 artificial ponds. And yes, I live in the only place in Finland with NO lakes.
2 weeks in New Zealand was amazing, we toured the South Island, started from Christchurch, visited West Coast and drove back to Christchurch via Kaikoura. More about that trip you can read here; http://wherepeppersgrow.blogspot.com.au/2013/05/new-zealand-in-shoe-string.html
After NZ we fly straight here and I have to say it felt like coming home, well a second home. If it would be just the 2 of us we´d probably would stay or come back to live and work for a while. But Vilja needs home, Niila, grandparents and aunties and uncle. So we go home. But not just yet, still 4 weeks to go.
By the way, it is great to grow up in the cold North, cause no matter where you go around the Southern Hemisphere, the weather is just nice and warm. Australian winter hasn't been able to crack my good spirits and worshiping of the sun. Even when it is raining, it is still nice and warm. You can easily have walk and enjoy the WARM WEATHER! (Well, not those cold campervan nights..)
Hear you soon, gotta go and build some sand castles today :)
perjantai 24. toukokuuta 2013
Aotearoa
Tiesitkö, että Uudessa-Seelanissa on n. 4 miljoonaa ihmistä, mutta 40 miljoonaa lammasta.
Tiesitkö, että valtaosa kiivihedelmistä on täältä.
Kiivihedelmä ei oikeasti ole täältä, vaan joku toi sen saarelle ja totesi sen menestyvän hyvin.
Kiivit (Kiwi) tosin ovat täältä, tai ainakin siksi he itseään kutsuvat.
Ja myös kiivilintu on täältä. Se kuuluu strutsilintujen sukuun, kuten moat.
Suurimmat moat saattoivat olla jopa kaksi metrisiä. Tosin moat kuolivat sukupuuttoon kun Maorit saapuivat saarelle ja tuhosivat lajin metsästämällä.
Maorien tuhoksi meinasi aikanaan koitua perinteinen länsimainen valkonaama,
kuten monen muunkin alkuperäiskansan.
kuten monen muunkin alkuperäiskansan.
Maorit ovat Uuden-Seelannin alkuperäiskansaa.
Heitä, jotka periytyvät eurooppalaisista, kutsutaan termillä pakeha.
Jos tiesit kaiken tämän, tiesit enemmän kuin minä.
Minä tiesin vain, että Uusi-Seelantai on kaukana, niin kaukana että en sinne varmaan koskaan mene. Tiesin, että Frodo kiipesi vuorelle täällä ja joku kaupunki kärsi pahoin vuonna 2011 maanjäristyksessä. Siinäpä se
Nyt tiedän, että tuo kaupunki on Christchurch, josta matkamme alkoi ja johon tänään päätämme kahden viikon Eteläisen Saaren kiertämisen. Tiedän myös, että Christchurchissa pelätään mahdollisesta tsunamia, koka vuoden 2010 ensimmäisen ison järistyksen jälkeen on ollut kaksi muutakin yhtä isoa järistystä ja niiden keskus on siirtynyt koko ajan merelle päin. Täällä on tuskin ehditty vielä korjata ja purkaa kaikkia taloja jotka tuhoutuivat vuoden 2011 isossa järistyksessa.
Nyt tiedän myös, että Uusi-Seelanti on vulkaanisesti aktiivista aluetta, varsinkin Pohjois-Saari. Etelä-Saarelta ei enää löydy aktiivisia tulivuori, mutta sieltä löytyy kuumia luonnonlähteitä, joissa kävimme uimassa, rikin katkussa.
Etelä-Saarelta ei ehkä löydy tulivuoria, mutta sieltä löytyvät Etelä-Alpeiksi kutsuttu vuorijono, jonka ansiosta myös Uuden-Seelannin lapset laskevat mäkeä, luistelevat ja hiihtävät. Niiden ansiosta myös Etelä-Saarelta löytyy jäätiköitä. Me pääsimme käymään Frans Joseph Glacierilla, maailman huipulla. Varsinaiselle jäätikölle emme päässeet, mutta lähelle kylläkin. En ole koskaan eläissäni kävellyt sademetsän läpi ihastelemaan jäätä ja lunta. Nyt sekin on koettu.
Koska kyse on saaresta, on selvää että merta riittää, joka ilmansuunnassa. Meidän ilmansuunnat olivat lähinnä länsirannikko ja itärannikko. Länsirannikolle suuntasimme ensimmäisenä, heti vuoriston jälkeen. Oikeastaan meri aukeaa heti vuorten jälkeen, jonka takia maisemat ovat mielettömät, katsoit mihin tahansa. Itärannikolla tukipisteemme oli Kaikoura, entisenä valaanpyyntiasemana tunnettu rannikon pikkukaupunki. Kaikourasta ovat valaan- ja hylkeenpyytäjät kadonneet jo kauan sitten, mutta valaita ja hylkeitä voi edelleen tavata Kaikouran läheisyydessä. Käytännössä valaitten ja delfiinien tapaaminen vaatisi rahaa enemmän, mitä meillä oli tarjolla. Hylkeitä pääsi kuitenkin ihastelemaan lähietäsyydeltä. Uuden-Seelannin hylkeet ovat vallaanneet Kaikourassa parkkipaikan, jossa nykyään aikaa viettää n. 300 päinen hyljeyhteisö. Hylkeitä pääsee ihastelemaan lähietäisyydeltä, kunhan ei mene liian lähelle. Ne liikkuvat erittäin ketterästi ja ovat erittäin kiukkuisia jo niiden rauhaa häiritään. Niin leppoisasti ottavat kuitenkin, että sopivan matkan päästä hylkeiden lekottelua voi seurata mainiosti, ainakaan nämä yksilöt eivät olleet moksiskaan typerien turistien ihastelusta.
Samaisella itärannikolla olen myös törmännyt Australian "Koalavaara" kyltin jälkeen kummallisimpaan varoityskyltiin; "Pingiivejä tiellä, seuraavat 5km". Tämän kyltin jälkeen tuijotimme silmä kovana tien reunoja. Ei olisi kiva selvittää vuokrafirmalle, miksi autoon tuli lommo; törmäsin pingviiniin. Sinänsä nurinkurista, että Suomessa vastauksesta joutuisi vähintäänkin puhaltamaan ja verikokeisiin, täällä asia on päivänselvä.
Keijo itseasiassa joutui puhaltamaan, valitettavasti hän jäi kiinni ylinopeudesta. Sakot tulivat jo toisena päivänä. Uuden-Seelannin poliisi saa meiltä pelkkää kiitosta; ystävällinen komisario pysäytti meidät ja kysyi syytä, sitten puhallus ja sakko käteen. Halvalla päästiin, 52 euroa. Ilmeisesti käytössä on jonkinlainen standardimaksu, joka ei ole tuloista riippuvainen.
Myös Vilja on joutunut käyttämään yhteiskunnan palveluita, pikkuneidille iski kova nuhakuume. Ensimmäisenä yönä kuume nousi korkealle ja jo seuraavana päivänä oli syytä tarkastaa korvat, joista löytyi tulehdus. Pääsimme nopeasti lääkäriin ja myös tällä kertaa palvelu oli ensiluokkaista. Lääkärillä oli aikaa odottaa, että venkuroivalle ja vastaanpanevalle tytölle selitettiin mistä oli kyse. Pääsimme tilanteesta ilman itkuja ja käynnistä jäi hyvä mieli kaikille. Miksi Suomessa myös yksityisillä lääkäreillä tuntuu olevan kova kiire?? Suomessa ei ole kertaakaan kukaan antanut odotuttaa itseään sen vertaa että lapsi ehtii tutustumaan laitteisiin ja edessä olevaan toimenpiteeseen, nyt siihen meni ehkä 10min.
Tämä kaksi viikkoa on ollut kokonaisuudessaan yksi upeimmista kokemuksista elämässäni, olemme kuitenkin kaikki tyytyväisiä että huomenna lennämme takaisin Australiaan ja Gold Coastille. Siellä meitä odottaa 60 km meren rantaa!! Siitä lisää myöhemmin.
Jos tiesit kaiken tämän, tiesit enemmän kuin minä.
Minä tiesin vain, että Uusi-Seelantai on kaukana, niin kaukana että en sinne varmaan koskaan mene. Tiesin, että Frodo kiipesi vuorelle täällä ja joku kaupunki kärsi pahoin vuonna 2011 maanjäristyksessä. Siinäpä se
Nyt tiedän, että tuo kaupunki on Christchurch, josta matkamme alkoi ja johon tänään päätämme kahden viikon Eteläisen Saaren kiertämisen. Tiedän myös, että Christchurchissa pelätään mahdollisesta tsunamia, koka vuoden 2010 ensimmäisen ison järistyksen jälkeen on ollut kaksi muutakin yhtä isoa järistystä ja niiden keskus on siirtynyt koko ajan merelle päin. Täällä on tuskin ehditty vielä korjata ja purkaa kaikkia taloja jotka tuhoutuivat vuoden 2011 isossa järistyksessa.
Nyt tiedän myös, että Uusi-Seelanti on vulkaanisesti aktiivista aluetta, varsinkin Pohjois-Saari. Etelä-Saarelta ei enää löydy aktiivisia tulivuori, mutta sieltä löytyy kuumia luonnonlähteitä, joissa kävimme uimassa, rikin katkussa.
Etelä-Saarelta ei ehkä löydy tulivuoria, mutta sieltä löytyvät Etelä-Alpeiksi kutsuttu vuorijono, jonka ansiosta myös Uuden-Seelannin lapset laskevat mäkeä, luistelevat ja hiihtävät. Niiden ansiosta myös Etelä-Saarelta löytyy jäätiköitä. Me pääsimme käymään Frans Joseph Glacierilla, maailman huipulla. Varsinaiselle jäätikölle emme päässeet, mutta lähelle kylläkin. En ole koskaan eläissäni kävellyt sademetsän läpi ihastelemaan jäätä ja lunta. Nyt sekin on koettu.
Koska kyse on saaresta, on selvää että merta riittää, joka ilmansuunnassa. Meidän ilmansuunnat olivat lähinnä länsirannikko ja itärannikko. Länsirannikolle suuntasimme ensimmäisenä, heti vuoriston jälkeen. Oikeastaan meri aukeaa heti vuorten jälkeen, jonka takia maisemat ovat mielettömät, katsoit mihin tahansa. Itärannikolla tukipisteemme oli Kaikoura, entisenä valaanpyyntiasemana tunnettu rannikon pikkukaupunki. Kaikourasta ovat valaan- ja hylkeenpyytäjät kadonneet jo kauan sitten, mutta valaita ja hylkeitä voi edelleen tavata Kaikouran läheisyydessä. Käytännössä valaitten ja delfiinien tapaaminen vaatisi rahaa enemmän, mitä meillä oli tarjolla. Hylkeitä pääsi kuitenkin ihastelemaan lähietäsyydeltä. Uuden-Seelannin hylkeet ovat vallaanneet Kaikourassa parkkipaikan, jossa nykyään aikaa viettää n. 300 päinen hyljeyhteisö. Hylkeitä pääsee ihastelemaan lähietäisyydeltä, kunhan ei mene liian lähelle. Ne liikkuvat erittäin ketterästi ja ovat erittäin kiukkuisia jo niiden rauhaa häiritään. Niin leppoisasti ottavat kuitenkin, että sopivan matkan päästä hylkeiden lekottelua voi seurata mainiosti, ainakaan nämä yksilöt eivät olleet moksiskaan typerien turistien ihastelusta.
Samaisella itärannikolla olen myös törmännyt Australian "Koalavaara" kyltin jälkeen kummallisimpaan varoityskyltiin; "Pingiivejä tiellä, seuraavat 5km". Tämän kyltin jälkeen tuijotimme silmä kovana tien reunoja. Ei olisi kiva selvittää vuokrafirmalle, miksi autoon tuli lommo; törmäsin pingviiniin. Sinänsä nurinkurista, että Suomessa vastauksesta joutuisi vähintäänkin puhaltamaan ja verikokeisiin, täällä asia on päivänselvä.
Keijo itseasiassa joutui puhaltamaan, valitettavasti hän jäi kiinni ylinopeudesta. Sakot tulivat jo toisena päivänä. Uuden-Seelannin poliisi saa meiltä pelkkää kiitosta; ystävällinen komisario pysäytti meidät ja kysyi syytä, sitten puhallus ja sakko käteen. Halvalla päästiin, 52 euroa. Ilmeisesti käytössä on jonkinlainen standardimaksu, joka ei ole tuloista riippuvainen.
Myös Vilja on joutunut käyttämään yhteiskunnan palveluita, pikkuneidille iski kova nuhakuume. Ensimmäisenä yönä kuume nousi korkealle ja jo seuraavana päivänä oli syytä tarkastaa korvat, joista löytyi tulehdus. Pääsimme nopeasti lääkäriin ja myös tällä kertaa palvelu oli ensiluokkaista. Lääkärillä oli aikaa odottaa, että venkuroivalle ja vastaanpanevalle tytölle selitettiin mistä oli kyse. Pääsimme tilanteesta ilman itkuja ja käynnistä jäi hyvä mieli kaikille. Miksi Suomessa myös yksityisillä lääkäreillä tuntuu olevan kova kiire?? Suomessa ei ole kertaakaan kukaan antanut odotuttaa itseään sen vertaa että lapsi ehtii tutustumaan laitteisiin ja edessä olevaan toimenpiteeseen, nyt siihen meni ehkä 10min.
Tämä kaksi viikkoa on ollut kokonaisuudessaan yksi upeimmista kokemuksista elämässäni, olemme kuitenkin kaikki tyytyväisiä että huomenna lennämme takaisin Australiaan ja Gold Coastille. Siellä meitä odottaa 60 km meren rantaa!! Siitä lisää myöhemmin.
lauantai 4. toukokuuta 2013
World is not Finnish
I promised to post also in English and as my promise to post in Finnish, this promise has also gone out the window. So much has happened, but I can tell you, everything has gone really really well. We´ve been touring Australia now for 1 month. We came here in the beginning of April, stayed in Sydney for a week and then started to tour the Victoria state a bit. With a 2 year old our 2 week roadtrip is short on K´s but filled with laughter, tantrums, more laughter, leaking nappies, more laughter, cold and sleepless nights, more laughter and very bad jokes, no laughter ´cept from the storyteller of the bad joke (usually me..)
Visit to Sydney was mainly just to relax and get use to the new climate (left Finland when it was -15..) and enjoy sun, sleep and familylife. We did go to swim at the 2000 Olympic park and see the Operahouse, but that was it. Our little traveler, Vilja 2, needed all the easy life we could offer. And everything thing went really well. She got use to the new rhythm fast and slept in a normal routine quite fast. I had a small wish more not-so-early-morning, but that didnt happen. Alarm goes on at 07.00.
After Sydney we headed to Goulburn to meet Andrew, our dear friend. He stayed with us 2007 with Guus, actually in our first home in Pyhäselkä. Now it was a time for us to visit Andrew in he´s beautiful countryside home. We enjoyed SO much. Goulburne was followed by Melbourne. There we did CS for the first time with Vilja. And everthing went fine! I was so proud and happy mum. The Boscoe family had 2 kids, 5 and 2. Seems like the kids dont have a language barrier. All 3 played together so nicely.
In Goulburne we had gotten the idea of renting a campervan. We found a resonable priced car near Melbourne, so we decided thats our next destination. We stayed in Melbourne for 5 days and time was mostly spent just strolling in parks and the beach. Me and Iita did visit the Lunapark and we spent a day in the city watching the ANZAC-day celebration. Our campervan was supposed to be newer, but we found out we could only get a real hippievan. Well, if it doesnt kill you etc.. The campervan, my Pricilla, has served us well. It is old but functioning van and we´ve had good sleeps there. We´ve toured the Great Ocean Road, along the seaside, love it! Campingsites have been mainly near the beach or on the beach. I love falling a sleep listening to the Ocean.
We stopped at Airleys Inn and saw the lighthouse were a very popular Australian children´s show was filmed; A Round the Twist. I watched that as a kid!! Our host here in Daylesford was explaining about a TV-show all kids in Australia watched, suddenly I realized it was my favourite too!!
In Airleys Inn I made a dream come true and went horse riding in the bush. I had 2,5 our ride in the beautiful nature, every now and then with an ocean view. Amazing.
After the 12 Apostoles we decided to go towards the mountains and the "spa-county". This place is called the Daylesford. It is known for its natural mineral water and it is also known for the beautiful nature specially during the Autumn, which we have here right now. Feels amazing to live Autumn now, cause my mind is ready for the summer :)
We have all fallen in love with the Aussies, their friendliness and warmth is amazing. They succeed in the hard skill of begin there and still giving space when needed. In this very natural way. And everything can be sorted out, nothing is really a problem. We´ve gotten so much help traveling with a kid. And Vilja makes people smile even if she can be a handful sometimes. I know it can be hard sometimes to travel with a child, but I have loved it. Well, with my own kid. I think we get to see her learn new things more than we would see back home. And the best part is that we can share it, cause we are both there, present in that moment.
I said, partly as a joke, that 2013 will be greatest year so far and I will get to meet all my friends from all over world. Seems like it is really happening. I got to see Mio and Andrew. Seems like there´s a good change to meet Lucy!! Cant wait. Take care, and I promise to write more while we are still on the road.
Next destination will be New Zealand. Will write more (in English, too)!
We drove all the way to the 12 Apostoles and from there
Visit to Sydney was mainly just to relax and get use to the new climate (left Finland when it was -15..) and enjoy sun, sleep and familylife. We did go to swim at the 2000 Olympic park and see the Operahouse, but that was it. Our little traveler, Vilja 2, needed all the easy life we could offer. And everything thing went really well. She got use to the new rhythm fast and slept in a normal routine quite fast. I had a small wish more not-so-early-morning, but that didnt happen. Alarm goes on at 07.00.
After Sydney we headed to Goulburn to meet Andrew, our dear friend. He stayed with us 2007 with Guus, actually in our first home in Pyhäselkä. Now it was a time for us to visit Andrew in he´s beautiful countryside home. We enjoyed SO much. Goulburne was followed by Melbourne. There we did CS for the first time with Vilja. And everthing went fine! I was so proud and happy mum. The Boscoe family had 2 kids, 5 and 2. Seems like the kids dont have a language barrier. All 3 played together so nicely.
In Goulburne we had gotten the idea of renting a campervan. We found a resonable priced car near Melbourne, so we decided thats our next destination. We stayed in Melbourne for 5 days and time was mostly spent just strolling in parks and the beach. Me and Iita did visit the Lunapark and we spent a day in the city watching the ANZAC-day celebration. Our campervan was supposed to be newer, but we found out we could only get a real hippievan. Well, if it doesnt kill you etc.. The campervan, my Pricilla, has served us well. It is old but functioning van and we´ve had good sleeps there. We´ve toured the Great Ocean Road, along the seaside, love it! Campingsites have been mainly near the beach or on the beach. I love falling a sleep listening to the Ocean.
We stopped at Airleys Inn and saw the lighthouse were a very popular Australian children´s show was filmed; A Round the Twist. I watched that as a kid!! Our host here in Daylesford was explaining about a TV-show all kids in Australia watched, suddenly I realized it was my favourite too!!
In Airleys Inn I made a dream come true and went horse riding in the bush. I had 2,5 our ride in the beautiful nature, every now and then with an ocean view. Amazing.
After the 12 Apostoles we decided to go towards the mountains and the "spa-county". This place is called the Daylesford. It is known for its natural mineral water and it is also known for the beautiful nature specially during the Autumn, which we have here right now. Feels amazing to live Autumn now, cause my mind is ready for the summer :)
We have all fallen in love with the Aussies, their friendliness and warmth is amazing. They succeed in the hard skill of begin there and still giving space when needed. In this very natural way. And everything can be sorted out, nothing is really a problem. We´ve gotten so much help traveling with a kid. And Vilja makes people smile even if she can be a handful sometimes. I know it can be hard sometimes to travel with a child, but I have loved it. Well, with my own kid. I think we get to see her learn new things more than we would see back home. And the best part is that we can share it, cause we are both there, present in that moment.
I said, partly as a joke, that 2013 will be greatest year so far and I will get to meet all my friends from all over world. Seems like it is really happening. I got to see Mio and Andrew. Seems like there´s a good change to meet Lucy!! Cant wait. Take care, and I promise to write more while we are still on the road.
Next destination will be New Zealand. Will write more (in English, too)!
We drove all the way to the 12 Apostoles and from there
perjantai 3. toukokuuta 2013
Have you ever, ever felt like this...
Kuka muistaa kultaisista lapsuuden kesistä sarjan Majakan väki ( Round the twist)? Sarja, joka kertoi Twistin perheestä, jotka muuttavat majakkaan asumaan. Sarjan tunnari oli ärsyttävän tarttuva, sellainen joka jää päähän soimaan vuosiksi. Itse olin jo unohtanut kyseisen sarjan, kunnes kuulin, että sarja on kuvattu Airelys Inlet - nimisessä paikassa. Kävin nimittäin kahvilla kyseisen majakan juurella ja vietimme päivän kyseisessä kylässä.Airelys Inlet on Great Ocean Roadin varrella. Great Ocean Road on 243 km pitkä tie, joka seuraa Australian kaakkoisrannikkoa. Tien rakensivat sodasta palanneet se on omistettu 1. Maailmansodan uhreille. Vuosien saatossa Great Ocean Roadin varrelle on kehkeytynyt mittava verkosto, joka on valjastettu turismin käyttöön. Tämä on tuonut monelle pikkukylälle elinkeinon ja selviytymisen mahdollisuuden.
Airelys Inletissä toteutin sitten sen toisen unelman, tosin en ihan siinä muodossa, jossa alunperin piti. Päätin tehdä ratsastusretken, ja siihen löytyi sopiva paikka The Blazing Saddles - nimisestä paikasta. Toisena päivänä Airleysissa siis valjastin ihanan Pennyn ja lähdin koluamaan eukalyptusmetsää. Virtausten takia kuulemma rannalla ratsastaminen olisi jäänyt vain vähäiseksi köpöttelyksi. Enkä kyllä katunut 2, 5h tuntista maastoretkeäni. Satuin olemaan päivän ainut asiakas, joten teimme maastoretken ohjaajan kanssa kahdestaan. Retki vei minut syvemmälle luonnonsuojelualueelle ja metsäpoluille, mitä olisin itse ikinä osannut mennä. Pääsin laukkaamaan pehmeällä sannalla niin, että vesi virtasi silmistä. Oli ihanaa antaa hevoselle ohjat ja antaa sen mennä, sehän meistä se paremmin tiesi metsät ja polut. Minä sain keskittyä nauttimaan suomalaisen mittapuun mukaan eksoottisista linnuista, sademetsästä ja upeista maisemista avonaiselle merelle. Joka hetki oli hintansa arvoinen!! Koitan toteuttaa vielä unelman meren rannalla ratsastamisesta kun pääsemme Gold Coastille.
torstai 25. huhtikuuta 2013
Pääsimme vihdoinkin Australiaan
Perille pääsimme ja muuta sälää.
Kuin tuhka tuuleen on kadonnut vakaa päätökseni päivittää blogia edes kerran viikossa. No, kerrotaan sitten oikein urkalla mitä on tapahtunut tähän mennessä. Sen voin jo nyt kertoa, että kaikki on mennyt HYVIN. Erittäin hyvin, jos uskallan hehkuttaa. Päivät soljuvat, asiat loksahtelevat paikoilleen ja järjestyvät.
Tänne tullessamme tiesimme siis vain, että olemme Sydneyssa viikon. Olimme vuokranneet talon Homebush nimisestä lähiöstä, n. puolen tunnin junamatkan päästä keskustasta. Tuo kahdeksan päivää kului nopeasti asioita järjestellessä, aikaeroon totutellessa ja päivärutiinien hakemisessa. Paikka oli siihen mitä mainioin. Meillä oli käytössämme pieni talo, jossa oli oma aidattu piha. Kohokohtana pihalla oli lintulauta, missä saattoi illan tullen istuskella 7 kakadua, niitä Botaniassa olevia Juusoja. Uskomatonta. Olisin voinut istua pihakeinussa, juoda kahvia ja ihastella noita lintuja tunteja. Vietimmekin päivämme todella rennosti. Varsinaisesti Sydneyta emme kovasti kierrelleet. Kävimme lähinnä katsastamassa Oopperatalon ja sen ympärillä olevat puistot. Sydneyn kohokohta oli Petrin tapaaminen. Petri vietti 60-70-luvuilla lapsuutensa kesät vanhempieni maatilalla, tuolloin isovanhempieni hallinnassa. -78 hän lähti Australiaan ja meni siellä naimisiin, jääden maahan. Iita oli tavannut Petrin jo aikaisemmin ja minulla oli kova into tavata hänet. Tuntui uskomattomalta omista rakkaista lapsuuden leikkipaikoista, ihmisistä ja asioita jonkun kanssa, jota ei ole koskaan tavannut! Ikimuistoinen tapaaminen. Tapasimme kaksi kertaa ja vietimme muutaman aurinkoisen päivän Bronten alueella, johon ihastuimme kaikki.
Iitan lopetettua työnsä ja matkustettua luoksemme Sydneyyn jatkoimme kohti Goulburniin, jossa tarkoitus oli viettää määräämätön aika Andrewn luona. Hän oli lupautunut majoittamaan matkaseurueemme maatilallaan. Vietimme maaseudulla kaksi unohtamatonta aurinkoista ja ihanaa viikkoa. Tuntui uskomattomalta halata Andrew´ta kuuden vuoden jälkeen. Hän polki hollantilaisen kaverinsa kanssa luoksemme marraskuussa(!) asuessamme Pyhäselässä ja vietti viikon luonamme. Andrew on kiertänyt melkein joka mantereella pyöränsä kanssa, mutta on silti pitänyt yhteyttä viimeiset kuusi vuotta. Hänestä on tullut vuosien saatossa hyvä ystävä. Maaseudulla lähinnä rentouduimme pitkän matkan rasituksista. Grillailimme, lekottelimme auringossa, söimme pitkän kaavan mukaan aamupalan, lounaan, päivävällisen ja illallise. Oli mahtavaa puuhakkaan päivän jälkeen kokoontua yhdessä syömään ja juttelemaan. Tai ennen Andrewn ja hänen tyttöystävänsä Alicen töihin menoa meillä oli tapana grillata lounas. Tämän tavan haluaisin tuoda mukanani Suomeen. Olemmekin Iitan kanssa päättäneet järjestää jollakin tapaa samanlaiset pizzapaistajaiset kunhan kotoudumme. Varautukaa!
Goulburnista jatkoimme Melbourneen, jossa olemme viettäneet nyt neljä päivää. Jatkamme huomenna matkaa ja vuokraamme oman asuntoauton. Sillä olisi tarkoitus kierrellä Australian rannikkoa. Pysähdymme leirintäalueilla ja vieraillemme rannikon luonnonpuistoissa ja pikkukaupungeissa. Tarkoitus olisi pysähtyä ainakin koalapuistossa, kenguruitten suosimalla golfkentällä ja yrittää bongata ryhävalaita. Auto on meillä kaksi viikkoa, sen jälkeen lennämme Uuteen-Seelantiin ja jatkamme siellä leppoisaa leirielämää pariviikkoa. Loppumatka olisi tarkoitus viestää Gold Coastilla, josta olemme vuokranneet asunnon viideksi viikoksi toukokuun lopusta alkaen. Sieltä käsin käymme ainakin Iitan Au-Pair perheen luona, sekä Great Barrier Riefilla.
Australiasta, lapsen kanssa matkustamisesta, ihmisitä, säästä ja elämästä riittäisi kerrottavaa useamman postauksen verran. Yritän jaksaa kirjoittaa vähän tiiviimmin seuraavina viikkoina fiiliksistä ja kokemuksista.
P.S. Aion toteuttaa täällä ollessa kaksi mereen liittyvää unelmaa ja toinen niistä toteutuu varmasti. Nimittäin meren rannalla asuminen. On huikaiseva tunne kun alkaa tajuamaan ja että vain taivas on oikeasti rajana, eikä sekään aina :)
P.P.S. Niila voi kuulemma erinomaisesti. Päivät kuluvat omaa pihaa päivystäessä ja mammaa vahtiessa.
Kuin tuhka tuuleen on kadonnut vakaa päätökseni päivittää blogia edes kerran viikossa. No, kerrotaan sitten oikein urkalla mitä on tapahtunut tähän mennessä. Sen voin jo nyt kertoa, että kaikki on mennyt HYVIN. Erittäin hyvin, jos uskallan hehkuttaa. Päivät soljuvat, asiat loksahtelevat paikoilleen ja järjestyvät.
Tänne tullessamme tiesimme siis vain, että olemme Sydneyssa viikon. Olimme vuokranneet talon Homebush nimisestä lähiöstä, n. puolen tunnin junamatkan päästä keskustasta. Tuo kahdeksan päivää kului nopeasti asioita järjestellessä, aikaeroon totutellessa ja päivärutiinien hakemisessa. Paikka oli siihen mitä mainioin. Meillä oli käytössämme pieni talo, jossa oli oma aidattu piha. Kohokohtana pihalla oli lintulauta, missä saattoi illan tullen istuskella 7 kakadua, niitä Botaniassa olevia Juusoja. Uskomatonta. Olisin voinut istua pihakeinussa, juoda kahvia ja ihastella noita lintuja tunteja. Vietimmekin päivämme todella rennosti. Varsinaisesti Sydneyta emme kovasti kierrelleet. Kävimme lähinnä katsastamassa Oopperatalon ja sen ympärillä olevat puistot. Sydneyn kohokohta oli Petrin tapaaminen. Petri vietti 60-70-luvuilla lapsuutensa kesät vanhempieni maatilalla, tuolloin isovanhempieni hallinnassa. -78 hän lähti Australiaan ja meni siellä naimisiin, jääden maahan. Iita oli tavannut Petrin jo aikaisemmin ja minulla oli kova into tavata hänet. Tuntui uskomattomalta omista rakkaista lapsuuden leikkipaikoista, ihmisistä ja asioita jonkun kanssa, jota ei ole koskaan tavannut! Ikimuistoinen tapaaminen. Tapasimme kaksi kertaa ja vietimme muutaman aurinkoisen päivän Bronten alueella, johon ihastuimme kaikki.
Iitan lopetettua työnsä ja matkustettua luoksemme Sydneyyn jatkoimme kohti Goulburniin, jossa tarkoitus oli viettää määräämätön aika Andrewn luona. Hän oli lupautunut majoittamaan matkaseurueemme maatilallaan. Vietimme maaseudulla kaksi unohtamatonta aurinkoista ja ihanaa viikkoa. Tuntui uskomattomalta halata Andrew´ta kuuden vuoden jälkeen. Hän polki hollantilaisen kaverinsa kanssa luoksemme marraskuussa(!) asuessamme Pyhäselässä ja vietti viikon luonamme. Andrew on kiertänyt melkein joka mantereella pyöränsä kanssa, mutta on silti pitänyt yhteyttä viimeiset kuusi vuotta. Hänestä on tullut vuosien saatossa hyvä ystävä. Maaseudulla lähinnä rentouduimme pitkän matkan rasituksista. Grillailimme, lekottelimme auringossa, söimme pitkän kaavan mukaan aamupalan, lounaan, päivävällisen ja illallise. Oli mahtavaa puuhakkaan päivän jälkeen kokoontua yhdessä syömään ja juttelemaan. Tai ennen Andrewn ja hänen tyttöystävänsä Alicen töihin menoa meillä oli tapana grillata lounas. Tämän tavan haluaisin tuoda mukanani Suomeen. Olemmekin Iitan kanssa päättäneet järjestää jollakin tapaa samanlaiset pizzapaistajaiset kunhan kotoudumme. Varautukaa!
Goulburnista jatkoimme Melbourneen, jossa olemme viettäneet nyt neljä päivää. Jatkamme huomenna matkaa ja vuokraamme oman asuntoauton. Sillä olisi tarkoitus kierrellä Australian rannikkoa. Pysähdymme leirintäalueilla ja vieraillemme rannikon luonnonpuistoissa ja pikkukaupungeissa. Tarkoitus olisi pysähtyä ainakin koalapuistossa, kenguruitten suosimalla golfkentällä ja yrittää bongata ryhävalaita. Auto on meillä kaksi viikkoa, sen jälkeen lennämme Uuteen-Seelantiin ja jatkamme siellä leppoisaa leirielämää pariviikkoa. Loppumatka olisi tarkoitus viestää Gold Coastilla, josta olemme vuokranneet asunnon viideksi viikoksi toukokuun lopusta alkaen. Sieltä käsin käymme ainakin Iitan Au-Pair perheen luona, sekä Great Barrier Riefilla.
Australiasta, lapsen kanssa matkustamisesta, ihmisitä, säästä ja elämästä riittäisi kerrottavaa useamman postauksen verran. Yritän jaksaa kirjoittaa vähän tiiviimmin seuraavina viikkoina fiiliksistä ja kokemuksista.
P.S. Aion toteuttaa täällä ollessa kaksi mereen liittyvää unelmaa ja toinen niistä toteutuu varmasti. Nimittäin meren rannalla asuminen. On huikaiseva tunne kun alkaa tajuamaan ja että vain taivas on oikeasti rajana, eikä sekään aina :)
P.P.S. Niila voi kuulemma erinomaisesti. Päivät kuluvat omaa pihaa päivystäessä ja mammaa vahtiessa.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Tyhjää täynnä
Nyt on viety/myyty pois sohva, keittiössä on vain muutama tuoli ja sen verran tavaroita, että selviämme 2-v kanssa ensi keskiviikkoon. Silloin juna lähtee kohti Helsinkiä. Junaan pakkaan taas ne tärkeimmät, tytön ja koiran. Isä ajelee sitten täydellä autolla kohti eteläistä Suomea loppuviikosta.
Vietämme viikon vanhempieni luona ja jätämme rakkaan Niilan sinne hoitoon parantelemaan vielä kuukaudeksi leikattua jalkaansa. Koira-rassu potee tassuaan vieläkin, liikkuminen rajoittuu pakollisiin pissalenkkeihin, sitten on päästävä nukkumaan. Tänään koira laittoi nelitassujarrutuksen päälle, kun ajatteli joutuvansa sisälle. Ongelma on ratkaistu niin, että ressu makaa lyhyellä hihnalla auringossa patjan päällä. Ymmärtää hyvän päälle, sitä aion itsekin tehdä KAHDEN VIIKON PÄÄSTÄ.
29.3. keskiyöllä lennämme sinivalkoisin siivin kohti Singaporea. Olemme paikoillamme 3 päivää ja sitten jatkamme kohti Sydneyta. Panostimme hieman reissun alkuun ja maksoimme itsemme kipeäksi siististä hotlasta, jossa on "ilmainen" aamupala ja uima-allas. Mietin pitkään, että panostanko hepeneisiin vai käytännöllisyyteen ja estottoman 2-v kanssa päädyin tiukan sporttiseen uimapukuun. Bikineissä voisi vähän lipahtaa etuvarustus väärälle puolelle. Sen verran hanakasti on vielä elämän alku neidillä mielessä.Edellisestä voi siis helposti lukea, että suunnitelmissa on ei mitään. Ei kerrassaan yhtään mitään. Mitään ei ole pakko. On Singapore varmasti elämys, mutta en ole stressanut itseäni sillä, että pitäisi nähdä koko valtio kerralla kolmessa päivässä. Katsotaan sitten aina aamun päiväunien jälkeen ;)
Singaporesta suuntaamme kohti Sydneyta, josta löysimme vuokralle ihanan pienen talon. Taloa vuokrataan pelkästään matkailijoiden käyttöön ja se pitää sisällään kaikki nykyajan mukavuudet. Talo on lähellä olympiapuistoa, hieman syrjässä siis, mutta se ei haittaa. Itse olen enemmän syrjäisempien paikkojen ystävä. Tarkoitus on kuitenkin rentoutua ja laskeutua kunnolla reissuun, ei juosta läpi Sydneyta viikossa. Tämä on ollut minulle tärkeää, ei aikatauluja, ei minuuttisuunnitelmia eikä kiirettä repiä itseään ylös kukonlaulun aikaan, jotta ehtii nähdä kaiken. Sellainen on utopiaa, kaikkea ei voi nähdä. Emme ole edes paremmin uhranneet ajatusta sille, mitä sitten? Paljon tulee kysymyksiä, mitä sitten, mitä sitten, mitä sitten? En tiedä, uskallan jo vastata. Ei elämä mene hukkaan, vaikka ei tietäisi mitä seuraavaksi. Sitä me lähdemme uteliaina katsastamaan, mitä sitten :)
Vietämme viikon vanhempieni luona ja jätämme rakkaan Niilan sinne hoitoon parantelemaan vielä kuukaudeksi leikattua jalkaansa. Koira-rassu potee tassuaan vieläkin, liikkuminen rajoittuu pakollisiin pissalenkkeihin, sitten on päästävä nukkumaan. Tänään koira laittoi nelitassujarrutuksen päälle, kun ajatteli joutuvansa sisälle. Ongelma on ratkaistu niin, että ressu makaa lyhyellä hihnalla auringossa patjan päällä. Ymmärtää hyvän päälle, sitä aion itsekin tehdä KAHDEN VIIKON PÄÄSTÄ.
29.3. keskiyöllä lennämme sinivalkoisin siivin kohti Singaporea. Olemme paikoillamme 3 päivää ja sitten jatkamme kohti Sydneyta. Panostimme hieman reissun alkuun ja maksoimme itsemme kipeäksi siististä hotlasta, jossa on "ilmainen" aamupala ja uima-allas. Mietin pitkään, että panostanko hepeneisiin vai käytännöllisyyteen ja estottoman 2-v kanssa päädyin tiukan sporttiseen uimapukuun. Bikineissä voisi vähän lipahtaa etuvarustus väärälle puolelle. Sen verran hanakasti on vielä elämän alku neidillä mielessä.Edellisestä voi siis helposti lukea, että suunnitelmissa on ei mitään. Ei kerrassaan yhtään mitään. Mitään ei ole pakko. On Singapore varmasti elämys, mutta en ole stressanut itseäni sillä, että pitäisi nähdä koko valtio kerralla kolmessa päivässä. Katsotaan sitten aina aamun päiväunien jälkeen ;)
Singaporesta suuntaamme kohti Sydneyta, josta löysimme vuokralle ihanan pienen talon. Taloa vuokrataan pelkästään matkailijoiden käyttöön ja se pitää sisällään kaikki nykyajan mukavuudet. Talo on lähellä olympiapuistoa, hieman syrjässä siis, mutta se ei haittaa. Itse olen enemmän syrjäisempien paikkojen ystävä. Tarkoitus on kuitenkin rentoutua ja laskeutua kunnolla reissuun, ei juosta läpi Sydneyta viikossa. Tämä on ollut minulle tärkeää, ei aikatauluja, ei minuuttisuunnitelmia eikä kiirettä repiä itseään ylös kukonlaulun aikaan, jotta ehtii nähdä kaiken. Sellainen on utopiaa, kaikkea ei voi nähdä. Emme ole edes paremmin uhranneet ajatusta sille, mitä sitten? Paljon tulee kysymyksiä, mitä sitten, mitä sitten, mitä sitten? En tiedä, uskallan jo vastata. Ei elämä mene hukkaan, vaikka ei tietäisi mitä seuraavaksi. Sitä me lähdemme uteliaina katsastamaan, mitä sitten :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)